perjantai 23. elokuuta 2013

Rakasta pihapiiriä. Kära trädgård.

Tässä on haikeutta. Ei sitä voi kieltää. Ensi kesänä jotkut muut pienet (tai suuret?) kumpparit vilistävät meidän pihalla. Muut herkkusuut popsivat marjapensaat tyhjiksi. Kuvaan ja tallennan mieleen. Tämä on niin Rakas Puutarha. Rakkaudella tehty ja suunniteltu.
Uusi Koti ja Puutarha tuntuvat todella olevan valovuosien päässä. Uutta kotia aletaan vasta syyskuussa todenteolla suunnitteleen. Ensi kesänä sitä aletaan rakentamaan. 
Yltiö-optimistisena kuvittelen että pääsisin jo ensi kesänä tontille touhuamaan puutarhahommia. Vaikka tiedän että se on lähes mahdotonta, se on ainut tapa selvitä talven yli.

Jos tahdot katsoa Puutarhaa ammattivalokuvaajan silmin, kurkistapas tänne:
Karolinan Puutarha Etuovessa 



tiistai 20. elokuuta 2013

No lopultakin!!! Äntligen!!


Tomaatit!
Luulin jo etteivät ne koskaan kypsyisi. Sitten karsin ylimääräiset lehdet pois, leikkasin latvat pois ja lisäsin kalium-pitoista tomaattilannoitetta. Ja kiitos vain, alkoivat vihreät tomaattini punastua. Ihanaa on käydä popsimassa auringonlämpimiä tomaatteja.

Tomaterna!
Trodde aldrig att de skulle mogna. Men så plockade jag bort nästan alla blad och toppade stammarna och gav lite kaliumrikt tomat-näring. Och vips, borjade mina tomater rodna!

PS. Lisää tomaatin kypsyttämisvinkkejä otetaan vastaan =)
PS. Fler vinker om hur man får tomaterna mogna, mottages gärna =)

maanantai 19. elokuuta 2013

Taivaantähystäjä Lilja ja Ystäväni Blogiteksti. Stargazer Lilja och min Väninnans Blogpost.



Stargazer
Kylläpäs tämä on tyrmäävän kaunis!
Stargazer Lilja kasvaa koko maassa, niin luvattiin.  Tätä voi suositella jos Elokuun Puutarhasta puuttuu se todellinen "Tähti". . . 
Tämä on esikasvatettu toissa keväänä ja hyvin talvehtinut. Syksyllä istuttamani liljansipulit eivät ole onnistuneet.

Ystäväni Neilikka kuvasi puutarhaamme Avoimet Puutarhat Päivänä ja on saanut talletettua ihania otoksia tästä päivästä. Nyt minun ei enä tarvitse surra etten itse silloisena päivänä ehtinyt tarttua kameraan. Alla linkki:


Min väninna Nejlika fotade hos oss på Öppna Trädgårdar Dagen. Ovan hittar du länken till hennes text. Tusen tack, nu behöver jag inte bekymra mig över att jag inte hann fota själv alls.


Mårbacka pelargoni pääsi tänään sisälle. Kodin myyntiä varten paikalle saapui valokuvaaja ja stylisti. Mielenkiinnolla odottelen kuvia joiden pitäisi tulla nettiin loppuviikosta.

Min Mårbacka pelargonie fick komma inomhus för fotografering av huset som ska börja säljas från och med denna helg.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuun puutarha. Augusti Trädgården.

Valokuvakierros iltahämärässä. 
Kiitollisena otan vastaan kaikki valokuvaus vinkit miten täydellä auringonpaisteella/päivällä saa otettua hyviä kokonais-kuvia puutarhasta? Minulla ne ainakin valottuu liikaa ja värit ovat onnettomia.
Ehkä joskus elämässä ehdin valokuvauskurssille. Siihen saakka mennään erehdyksen ja onnistumisen laajalla oppimäärällä. Kun paljon kuvaa (kiitos digi-aika!!!) niin tuleehan niitä onnistuneitakin mukaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...